Historiaa ja nykypäivää

Pitkäsenkylä sijaitsee Kalajoella, joen pohjoispuolella. 



Pitkäsenkylällä on säilyneiden veroluetteloiden mukaan ollut asutusta jo 1500-luvun alkupuolelta lähtien. Tuolloin kylällä olleiden talojen määrä oli vähäinen, vain 7, mutta kooltaan ne olivat suuria. Tuohon aikaan kylä levittäytyi vielä kahden puolen jokea.


Sotilaskartat 8.11.1808
Karttalähde: http://www.vanhakartta.fi/historialliset-kartat/@@mapview?handle=hdl_123456789_24813

Ensimmäiset talot, jotka veroluettelosta löytyvät ovat vuodelta 1547. Talot olivat nimeltään Himanka, Myllylä, Poukkula, Penttilä, Tuurala ja Pitkänen, joista Pitkäsen talosta kylä sai nimensä.

Kylä kasvoi vankasti seuraavan viidenkymmenen vuoden aikana ja v.1607 Pitkäsenkylältä löytyi kaikkiaan 15 taloa tai uudistilaa, joten talojen määrä oli kaksinkertaistunut. Sata vuotta myöhemmin v.1721 talojen lukumäärä oli kasvanut vain kolmella, mutta tätä selittää uudet kylärajat, joissa Pitkäsenkylä menetti neljä taloa Tyngälle. Seuraavan sadan vuoden aikana kasvu kiihtyi ja vuonna 1860 asuttuja taloja oli jo 46 kappaletta.

Vuonna 2002 Pitkäsenkylällä asusti kaikkiaan 219 kyläläistä. Määrä on säilynyt jotakuinkin samana viimeisten vuosien ajan.