tiistai 22. joulukuuta 2015

Uusi navetta

Timo Lankilan ja Jenny Jämsän navetan avajaisissa, Pitkäsenkylän maa- ja kotitalousnaiset kahvittamassa.
Virpi Juntunen tarjoili Valion tuotteita.




 



sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Pitkäsenkylän joululounas Aapiskukossa

Pitkäsenkylän joululounas syötiin tänä vuonnna Käännänkylän koulun Aapiskukossa. 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


Vuoden koti- ja maatalousnaista, yhdistyksen puheenjohtajaa  Marja-Leena Vuolletia kiittävät ja onnittelevat Kalajoen kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja kyläyhdistyksen jäsen Raili Myllylä sekä maamiesseuran puheenjohtaja Kaarlo Isokääntä.  






Maittavan aterian kruunaa jälkiruoka. 





Pitkäsenkylän aktiivinaiset poseeraavat yhteiskuvassa. 





keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Onneksi olkoon Marja-Leena!


 

Marja-Leena Vuollet valittiin vuoden maa- ja kotitalousnaiseksi.
Palkinto luovutettiin ProAgria Keskipohjanmaan vuosikokouksen
yhteydessä tiistaina 24.11.2015. 


 





 


lauantai 7. marraskuuta 2015

Esalankankaan uusitun uimapaikan avajaiset






Vanhaa laituria olivat olleet purkamassa Timo Kontion ja Risto Ojalan kanssa maamiesseuran miehiä. Laituria rakensivat aluksi Risto, Kauko, Simo ja Juho. Risto rakensi Kaijan kanssa loppuun useana päivänä. 
Kahvitusta järjestivät Kaija, Maritta ja Marja-Leena.
Ari Alasuvanto suoritti maisemointia, hiekoitusta ja sorastusta sekä järjesti nuotiopaikan. 

Uusittu uimapaikka avattiin 7.11.2015. 

Avajaisissa mukana Suomen Ladun Raija Räihälä ja Hellevi Nuorala, huolehtien myös tarjoitusta.