lauantai 6. joulukuuta 2014

...palkittiin aktiivisesta järjestötoiminnasta!

Keski-Pohjanmaan piirikeskus sai tunnustusta työstään

Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen hallitus jakoi tänä vuonna valtakunnallisen tunnustuspalkinnon huomionosoituksena Keski-Pohjanmaan piirikeskukselle. Maa- ja kotitalousnaiset toimivat 11 piirikeskuksessa.

Palkinnon perustelujen mukaan Keski-Pohjanmaan piirikeskus on kehittänyt uudenlaista ja kiinnostavaa toimintaa sekä viestinyt monipuolisesti maa- ja kotitalousnaisten toiminnasta. Lisäksi piirikeskuksen kaksi toimihenkilöä ovat olleet erittäin aktiivisia neuvonta- ja järjestötyössä.

 



"Maa- ja kotitalousnaisten valtakunnallinen tunnustuspalkinto myönnettiin 2013 kolmelle yhdistykselle. Ensimmäisen sijan jakoivat Pitkäsenkylän maa- ja kotitalousnaiset Kalajoelta sekä Seinäjoen maa- ja kotitalousnaiset. Toisen sijan palkinnon sai Kyyjärven maa- ja kotitalousnaiset.  Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen hallitus antaa tunnustusta yhdistysten yhteistoiminnasta, näkyvyydestä sekä Maa- ja kotitalousnaisten yhteisten asioiden eteenpäin viemisestä.
Pitkäsenkylän maa- ja kotitalousnaisten aktiivinen toiminta houkuttaa uusia jäseniä naapurikylistä.

Pitkäsenkylän maa- ja kotitalousnaisten toiminta kokoaa kyläläisiä yhteen niin säännöllisillä kahvitapaamisilla ja jumppatuokioilla kuin erilaisilla retkillä, kursseilla, tapahtumilla ja talkoilla. Yhdistys on järjestänyt muun muassa lounastapahtumia kyläläisille, laturetkiä ja huivinvaihtopäiviä. Naiset osallistuvat ahkerasti Keski-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaisten piirikeskuksen tapahtumiin ja järjestön valtakunnallisiin kampanjoihin. Yhdistys tiedottaa tapahtumista aktiivisesti niin etu- kuin jälkikäteen nettisivuillaan. Naisten aktiivinen toiminta houkuttaa jäseniä myös naapurikunnista. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä 95."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti