torstai 11. huhtikuuta 2013

Pitkäsenkylän tuulipuistosta paljon keskustelua




http://www.tuuliwatti.fi/ci/tuuwatti_paabanneri.jpg

Keskiviikkona 3.4.2013 kylän väki kokoontui koululle keskustelemaan tulevan tuulivoimalan rakentajan TuuliWatti Oy:n vastaavien kanssa. (Muistio linkissä, alempana.) Epäselvyyttä oli etenkin maanomistajille maksettavista korvauksista.
Tien linjaukset kannattaa käydä katsomassa kaupungintalolla. 

Sari Passoja kirjoittaa artikkelissaan ”Tuulipuistoon Suomen ensimmäinen opetuspolku” KalajokiSeudussa 11.4.2013 seuraavasti.

”Kalajoen lukio suunnittelee yhdessä TuuliWatin kanssa opetuspolun rakentamista Pitkäsenkylälle nousevaan tuulipuistoon. … Polku olisi ensimmäinen laatuaan koko Suomessa.  ”Meille on sopivasti syksyllä tulossa ympäristökurssi, jossa käsitellään energiaa. Kurssilaiset tekisivät polun sisällön ja saisivat muutenkin seurata puiston rakentumista alusta alkaen”, kertovat lukoissa hanketta eteenpäin vievät apulaisrehtori Päivi Ojala sekä maantieteen ja biologian opettaja Päivi Siirilä. Polun varteen tulisi tietoiskuja paitsi tuulivoimasta, myös paikallisesta luonnosta. ” ….

Ensimmäiset kymmenen tuulivoimalaa nousevat näillä näkymin Pitkäsenkylälle sijoittuvaan Mustilankankaan tuulipuistoon ensi vuoden alussa. kaikkiaan puistoon on tulossa 29 voimalaa ja loput niistä rakentuvat vuosien 2015-16 aikana.

Kaavoituspäällikkö Aleksiina Paakki kertoo, että tuulipuiston kaava asetetaan nähtäville toukokuussa ja sen hyväksyminen on edessä syksyllä.

Viime viikon keskiviikkoiltana  Pitkäsenkylällä pidetty yleisötilaisuus keräsi paikalle runsaasti maanomistajia ja muita asiasta kiinnostuneita. Tilaisuudessa keskusteluun nousivat muun muassa tiestöt.

TuuIiWatti Oy:stä pakalla olleet tuulivoimalapäällikkö Antti Kettunen ja suunnittelupäällikkö Hannu Kemiläinen kertoivat, että voimaloiden rakentaminen alueelle aloitetaan Oulaistentien kautta. Teiden kunnossapidosta  tehdään sopimukset joko maanomistajien tai tiekuntien kanssa.

Voimajohtojen linjaukset on jo lyöty lukkoon. Ne tulevat kulkemaan kaava-alueen suuntaisesti metsässä ja alueelle tehdään kaksi sähköasemaa, koska puistokin rakentuu kahdessa osassa.

Metsästystä tuulivomalat eivät tule rajoittamaan millään tavalla.”




MUSTILANKANKAAN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA
Mustilankankaan tuulipuiston osayleiskaavaluonnos ja muu valmisteluaineisto on pidetty nähtävillä maankäyttö- ja rakennuslain 62 §:n sekä maankäyttö ja rakennusasetuksen 30 §:n mukaisesti Kalajoen kaupungintalolla 16.8.-14.9.2012.

Suunnittelualue sijoittuu Pitkäsenkylän ja Mehtäkylän väliselle alueelle. Kaavaluonnos mahdollistaa 33 tuulivoimalan toteuttamisen.  Lisätietoja antaa kaavanlaatija Anne Koskela, puh. 040-715 9817.


Tuulipuiston ympäristövaikutusten arviointi (linkki Ely-keskuksen sivustolle) 


Kalajoen kaupungin kaavoituspäällikön Aleksiina Paakin yleisinfo "Tuulipuistot Kalajoella".


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti