Niin vanha mylly kertoa voi monta tarinaa - sen ratas kuiskaa, kivi rupattaa. Pitkäsen kylän myllyn tarina päättyi jo sodan aikana.
Pitkäsenkylän maa- ja kotitaulousnaiset ja maamiesseura on pitänyt tapanaan järjestää Impinpäivän kieppeillä ulkoilutapahtuman kaikelle kansalle. Viime sunnuntai-iltana väki oli kutsuttu Saukkonkoskelle viettämään kesäistä iltaa jokirannan vehreyden keskelle. Pienestä sateenripeksinnästä huolimatta lättykahville ja grillimakkaralle saapui useampi kymmenen kyläläistä.
- Suvi-ilta Saukkonkoskella on kuulunut yhdistyksen toimintaan jo reilun 20 vuoden ajan. Tarjoilujen lisäksi olemme järjestäneet mukanaolijoille erilaisia aktiviteetteja, kuten hevosenkengän heittoa ja onkikilpailuja. Jokunen vosi sitten meillä oli kuorokin esiintymässä, mutta voimakas koskenkohina peitti laulun alleen, joten siitä tavasta luovuimme alkuunsa, profiloi tapahtumaa yhdistyksen puheenjohtaja Marja-Leena Vuollet.
Jouni-isänsä oli pistänyt tulet nuotioon ja istahtanut lättymestariksi.
- Joka kerta olen ainakin osan ajasta toiminut tässä virassa. Mutta taikinaa en ole tänäänkään itse valmistanut. Lettumaito ja -resepti saadaan perinteen mukaan paikallisilta maidontuottajilta, tällä kertaa Isokäännän Seijalta, hän makusteli.
Faktaa sadan vuoden takaa
Kauko Pitkänen on maamiesseuran jäsen, koska se hänen mielestään on vanhalle maajussille luonnollinen tapa pysyä aktiivisena ja asioista perillä. Saukkonkalliolla hän oli kuin kotonaan. Jokirannassa hän on kirmannut jo poikasena ja muistipa käyneensä vanhassa myllyssäkin, josta enää ovat jäljellä ajan saatossa vinksahtaneet nurkkakivet.
- Pitkäsenkylän myllystä on maininta historiankirjoitusissa jo 1700-luvulta. Lähinaapureina olivat Heikkilän ja Pitkäsen tilat, jotka myös omistivat myllyn. Myllytupa oli hieman kauempana mäen päällä, tiesi Pitänen kertoa.
Myllyjä oli siihen aikaan liki joka kylässä ja Saukkokosken myllynkivissä jauhautuivat etupäässä Pitkäsenkylän isäntien viljat.
- Pikkupoikana kävin katsomassa, kun isot pojat pelasivat korttia aittakamarissa. Hupia ei kestänyt pitkään, sillä kohta tulivat akat hätyyttämään töihin. Itse en ehtinyt myllyssä pelata, enkä asioidakaan, sillä rakennus purettiin sodan aikana. Mitään ei jäänyt muistosi, myllynkivetkin vietiin paikalta ja pantiin koristekäyttöön, Pitkänen arveli.
Myös Marja-Leena Vuolletille Saukkonkosken miljöö on lapsuudesta ja nuoruudesta tuttua maisemaa. Lehtomainen metsä, monilajinen kukkien kirjo, näköalaa antavat kalliot ja äänekkäänä kohiseva koski olivat mielikuvitusta ruokkiva leikkipaika.
- Useasti kävin salaa vaklaamassa, miten isommat tytöt ja pojat kävelivät käsi kädessä ja pysähtyivät pussaamaan pensaiden takana.
Saukkokoski onkin ollut nuorten kohtaamispaikka jo yli 100 vuoden ajan. Vuolletin mukaan kalliosta löytyy nimiä ja vuosilukuja, jotka asian faktaksi todistavat.
-Kuinka pajon tämä mahtava paika pitääkään tarinoita sisällään ja mitä kaikea voisi kertoa - jos vaan osaisi, hän huokasi.
Saukkonkallioon on kaiverrettu nimiä jo 100 vuotta sitten. Matti Tuuran nimikirjaimet vuodelta 1911 ovat Marja-Leena Vuolletille tuttu löytö.
