keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Pitkäsenkylän naisten syystapahtumassa riitti väkeä




Naisenergiaa rekkahallissa. Leivonnaiset ja käsityöt vaihtoivat omistajia. Kuva: Pirjo Keronen

Viidessä eri käyttötarkoituksessa ollut Vuolletin halli palveli hyvänolon asiaa.

Copyright: Terttu-Liisa Tokola, KalajoenSeutu, julkaistu 9.11.2011

Torstaina paloivat tuikut ja roihut Vuolletin hallin pihassa, kun Pitkäsenkylän naiset taittoivat marraskuista harmautta myyntitapahtuman merkeissä. Entisessä navetassa, lampolassa, AIV-siilossa ja kahden rekan tallissa vietettiin iltaa coctailpöydän antimien ääressä.

-Idea tapahtumaan lähti Keski-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaisten Hyvänolon päivästä. Ajattelin, että miksemme mekin Pitkäsenkylällä voisi viettää mukavaa iltaa hyvien tarjoilujen äärellä. Ensin tarkoitus oli mennä koululle, mutta eihän tämä väkimäärä olisi sinne mahtunut, Marja-Leena Vuollet naurahtaa.

Paikalla oli 14 kotimyyjää eri puolilta Keski-Pohjanmaata. Ostoksilla kävi pitkälti toistasataa naista.

-Oli hienoa nähdä, miten oman kylän naisiakin oli tullut myymään tuotteitaan. Toivottavasti sana kiertää ja vuoden kuluttua tapahtumassa on vielä enemmän paikallisia kädentaitajia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti